Sensu

Talon nimi on Sensu. Sensu on japania ja tarkoittaa japanilaista kokoontaittuvaa viuhkaa joka pitää käyttäjänsä viileänä kesäkuumalla. Samoin talomme on suunniteltu pysymään viileänä ja mukavana myös kesähelteillä. Sensu tarkoittaa myös tunnetta ja aisteja. Talomme rakentuu tunteella ja se pitää tuntea kaikilla aisteilla. Tervetuloa seuraamaan projektiamme.

Kategoriat
Katto Runko Vihreä Teko

Onko teillä hetki aikaa puhua … katosta? Part 1 kattorakenteet

Paljon on tapahtunut siitä, kun viimeksi kirjoittelimme tänne ja meillä on jo katto pään päällä. Sen suhteen meillä on varmasti erilainen ratkaisu kuin vähintään 99% omakotitalorakentajista, joten voisi siitä kertoa tarkemmin. Koska olen itse urakoitsija rakennusalan huipulta, eli katoilta, niin halusimme tehdä katon hieman normaalista poiketen.

Kantavat rakenteet: Yläpohjan kantavana rakenteena on ontelolaatta. Etuna sillä on, että rakenteella saadaan pitkiä avoimia tiloja toteutettua ilman kantavia seiniä tai muita turhia pilareita. Meillä yläkerta onkin hyvin avointa tilaa. Miinuksena tietenkin on betonin hankala työstettävyys. Kuitenkin massiivinen laatta varaa niin lämpöä kuin viileää, tasaten lämpötilaeroja kuten muukin betonirakenne talossa. Myös ilmaäänen eristävyys on aivan omaa luokkaansa. No onneksi emme asu lentomelualueella, joten tuolla tuskin ok kovinkaan suurta merkitystä.

Ontelolaatta

Onteloiden päälle asennettiin bitumipohjainen alumiinilaminaattihöyrynsulku. Alumiinilaminaatti varmistaa lämpösäteilyn heijastumiseen takaisin ylöspäin, sekä todella tiiviin höyrynsulkukerroksen. Bitumipohja taas varmistaa, että höyrynsulku antaa hieman anteeksi asennusaikaisia rasituksia, sekä tarttuu primeroituun betoniin todella kovin kiinni. Saumat ovat myös todella tiiviit.

Alkorplus höyrynsulku asennettuna ontelolaattojen päälle

Lämmöneristeinä käytimme Parocin lamellivillaa. Valitsimme normaalia kovemman rasitusluokan eristeet koska alemman katon päälle rakennetaan viherkatto. ROL 50 375 mm lamellivilla + Rob 80 gt 30 mm pintavilla tekivät katoista todella jämäkän, ja oikeastaan unohti kävelevänsä villan päällä. Kivivilla on paloturvallinen, homehtumaton ja hyvin tuulettuva materiaali. Nämä ovat erityisen tärkeitä ominaisuuksia, koska haluamme talostamme terveellisen ja turvallisen asua vuosikymmeniksi. Katon keskimääräinen eristepaksuus eristemateraaleista tehtyjen kaatojen kanssa on noin 470 mm. Joka vastaa U-arvoa 0,07 W/m2K. Tässä ei ole otettu huomioon pientä lisää, jonka viherkatto tuo tullessaan.

Viherkaton alla olevat kattoeristeet Parocin Kivivillaa

Yläkatolla kaadot on toteutettu rungossa, joten siellä kaatoja ei tarvinnut tehdä eristeillä. Sitä kompensoimaan lisäsimme pohjalle 50 mm ROS 50 50 mm eristelevyn. Yläkaton U-arvo jäi kuitenkin vain 0,08 W/m2K tasoon, joka sekin on hieman vaatimustasoa parempi.

Yläkaton rakennetta: kivivillaa 455 mm jonka päällä Alkorplan PVC kate.

Vedenpoisto katoillamme on sisäinen. Tai oikeastaan ulkoinen… No joka tapauksessa katsomme jatkuu seinien ulkopuolella n. 600 mm ja räystäät ovat ylösnostetut. Katto siis muodostaa ”altaan,” josta vesi johdetaan katon räystään ulkopuolelle. Vesi johdetaan kaatojen jiirejä käyttäen kasvoille, jotka vievät veden räystään läpi syöksyputkia pitkin sadevesikaivoille. Koska kaivot ja syöksyt ovat katon ulkopuolella, on syöksyihin asennettava saattolämmitykset, jotka pitävät syöksyt auki myös talvella.

Yläkatto jossa näkyy kaivot katon kulmissa

Vesikatteeksi yläkatolle valikoitui täysin valkoinen korkean heijastuskertoimen omaava Alkorplan PVC ”AlkorCool” kate. Sen SRI, eli solar reflectance index on uutena jopa 115 ja 3 vuoden päästä vielä 92. Mustalla bitumilla SRI on hyvin lähellä nollaa. Mitä tuo sitten tarkoittaa ja miksi? No kate heijastaa mahdollisimman tehokkaasti valoa ja lämpösäteilyä pois katosta. Tällöin rakenteet eivät kerää lämpöä, eikä sisätilat tarvitse niin paljon jäähdytystehoa. Lisäksi aurinkokennot toimivat parhaiten viileässä. Joidenkin tutkimusten peusteella arvioidaan kennoje hyötysuhteen paranevan yhden prosentin kahta astetta kohden. Lämpötilaeron ollessa 30 astetta, viileämpi kenno tuottaa noin 15 % enemmän sähköä kuin lämpimämpi kenno. Ero teoriassa pitäisi olla suuri, mutta game changer on vasta tulossa. Eli kaksipuoleiset kennot. Kaksipuoleiset kennot keräävät valoa kennon molemmilta puolilta. Valkoinen katto heijastaa huomattavasti enemmän valoa keinojen takapuolelle kuin musta katto. Siksi olemme todennäköisesti odottelemassa, että saisimme jostain kaksipuoleiset kennot katollemme. Tällä hetkellä aurinkokennot eivät ole prioriteettilistallamme ykkösenä, mutta vedimme kuitenkin kaapelit teknisestä tilasta räystäälle valmiiksi. Kuka tietää, vaikka meillä olisi messujen aikaan jo kennot katolla?

Yläkerrassa valkoinen AlkorCool kate ja viherkatoissa vaalean harmaa AlkorPlan L kate

Koska kattorakenteemme ei ole aivan tyypillinen omakotitaloissa, niin oman haasteensa tuo hormin läpiviennin toteuttaminen katon läpi. Katossamme on eristeenä siis Parocin Kivivillaa vaivaiset 455 mm. Arkkitehtonisesti olisimme halunneet jonkin peltihormin, jolloin hormi olisi ollut pieni ja sievä. No niiden osalta onkin ongelmana se, että niitä ei saa eristää noin paksulla eristeellä kuin meidän katossamme on. Puhallusvillakatoissa ongelmaa ei ole; potkitaan villaa pois hormin ympäriltä ja homma rokkaa. Meidän siis piti etsiä hormi, joka saadaan eristää koko kattoeristeen matkalta. Onneksi Linnatulen Kimmon kanssa kävimme asiaa läpi, ja löysimme hormin joka on mahdollista eristää jopa 600 mm matkalta.

Viherkaton kuumailmahitsausta

Varaston katoissa toisaalta palattiin hieman tutumpaan ja turvallisempaan ratkaisuun. Katto on loiva katto, jossa myös sisäinen vedenpoisto. Mutta kantavana rakenteena tässä on kertopuupalkit, joiden päälle asennettiin filmivaneri. Kertopuupalkkien väliin asennetaan kivivillat ja alle höyrynsulkumuovi. Suurinpiirtein perus tuulettuva kattorakenne. Vanerin päälle asennettiin suodatinkankaat ja Alkorplan PVC kate, joka on tarkoitettu viherkattona alusrakenteeksi. Viherkatoista kerrotaan sitten myöhemmin.

Kategoriat
Runko

Raksakesä

Huuuuh! Melkoisen vauhdikas kesä on takana. Kesän aikana kuroimme kahden viikon aikataulun kiinni, kun jouduimme odottelemaan sokkelielementtejä. Nyt voidaan ihan kunnolla sanoa, että meillä on raksa.

Kesän alussa jännitettiin elementtien asennuksia ja iso nosturi olikin jo tuttu näky raksalla. Elementtien välissä oli saumavaluja ja muutenkin melkoisesti puuhaa. Melko pikaisesti alkoi tämän jälkeen katon tekeminen.

Meillähän on kokonaan valkoinen katto, mutta se ei juurikaan muille näy. Syy valkoisen katon valintaan oli yksinkertainen, jota ei heti ehkä ajatella. Olet varmasti joskus pitänyt kesähelteillä mustaa paitaa ja ehkäpä jonain päivänä valkoista paitaa? Arvaatkin jo varmaan, että musta paita on paljon kuumempi kuin valkoinen. Tästä syystä meillä on valkoinen katto. Haluamme, että kattomme ei lämmitä taloamme ylimääräistä kesäisin. Me käytämme kuumilla helteillä yllättävän paljon energiaa talon viilentämiseen ja tällä tavalla yritämme saada talostamme viileämmän kuin mitä se olisi tummalla katolla.

Minun kesäni on mennyt raksalla oikeastaan yhtä viikkoa lukuunottamatta. Olen ehtinyt juoksemaan useampaan kertaan hakemassa ruuveja, surrilankaa, pistoolivaahtoa jne. Täytyy sanoa, että raksalla riittää yleensä aina siivottavaa. Aluksi tuskailin sen kanssa, että mitä saa heittää pois ja mikä on vielä käyttökelpoista tavaraa, mutta nyt jo melko hyvin tiedän tämänkin seikan.

Minusta on ihana, että olen saanut puuhailla raksalla ja olen kokenut, että kuulun porukkaan. Usein en meinannut malttaa hakea itselleni syötävää tai lähteä syömään, kunnes nälkä kurni mahassa sen verran, että oli pakko hakea jotakin syötävää. Raksaporukkamme on kerrassaan mahtava ja he ovat kirineet kaksi viikkoa aikataulusta. Täytyy sanoa, että työt edistyvät vauhdilla ja lisäksi työn jälki on hyvää. On ollut hauska seurailla myös muita työmaita ja todeta, että meidän kirvesmiesporukkaa en kyllä vaihtaisi pois, sillä sen verran ripeästi työt edistyvät.

Nyt on saatu toisen kerroksenkin lattiavalu tehtyä ja näyttääpä hyvälle. Ihanaa on myös se, että pölyä ei ole ympäriinsä niin paljoa. Samalla varaston rakentaminen on edistynyt ja ehdinpä minäkin ennen koulun alkua maalaamaan vähän varaston rungon tolppia. Nyt hieman jännittää, että miten hommat sujuvat taas, kun pitäisi rakentamisen lisäksi omaa palkkatyötäkin tehdä.

Yksi asia, mikä hieman väsyttää on päätökset. Rakentamisen aikana tulee (ainakin meille) valtavasti päätöksiä eteen ja yleensä päätös pitää tehdä nopeasti. Hieman pelottavaa on myös se, että pelkää muuttavansa mielensä ja lisäksi pohtii, että oliko päätös oikea. Montakohan raksamokaa meille kiireessä vielä ehtii tulemaan?

Oli jännittävää päästä kiertelemään Tuusulan asuntomessuilla. Erityisesti kiinnitin huomiota talojen suojaukseen. Muutamissa paikoissa lattioilla oli muovia, jolloin materiaalit näki läpi. Joissakin paikoissa suojaukset oli tehty siten, että varmasti lattiamateriaalit jonkin verran kärsivät messujen myötä. Ilkivalta myös pohdituttaa, sillä uskomatonta kyllä pientä tavaraa lähtee varkaiden matkaan. Älytöntä oli, että yhdestä kohteesta varastettiin vessapaperirulla. No, eihän mustaa vessapaperia kaikilla ole, mutta raaskiiko varas sitä sitten edes käyttää? On vähän tylsää, mutta en tiedä uskallanko omia tavaroita jättää messujen ajaksi näytille. Hienoa taloja ja upeita sisustuksia oli paljon ja mieleeni jäi parhaiten ehkä Jämerä Salmiakki ja Villa Mikael. Kaikkiin kohteisiin ei päässyt ihan joka paikkaan näkemään ja jokunen mielenkiintoinen kohde oli vielä kesken. Olisin halunnut nähdä viherkattoja enemmän, mutta niitä ei oikein Tuusulassa päässyt näkemään. No, tulkaapa meille sitten katsomaan viherkattoa Lohjan messuille.

Tähän raksakesään on tuonut ylimääräisen jännitysmomentin varkaat. Meillä on valvontakamerat raksalla, mutta poliisit myöhästyivät ihan vähän ja varkaat saivat vietyä työkaluja. Ehkäpä juuri sen verran, kun jonotin puhelimessa hätäkeskukseen? Lisäksi alueella kulkee paljon ihmisiä katselemassa ympärilleen. Osa ihmisistä loukkaantuu valtavasti, kun heille huomauttaa, että työmaa-alueella ei saa liikkua ilman lupaa. Yksi kommentti oli sellainen, että he kyllä ovat lohjalaisia, joten voivat kulkea alueella. Hmm. Tällä perusteella meillä saisi raksalla melko monta ihmistä käydä kysymättä meiltä. Toivon todella, että uteliaat tulevat silloin, kun järjestetään kierros yleisölle ennen messuja. Silloin saa tulla kiertelemään ja ihan luvalla tai voihan odottaa messuja ja tulla kiertelemään silloin ihan luvan kanssa. Lisäksi yksi video olisi tehnyt mieli laittaa ihan julkiseksi, niin olisi nähty miten röyhkeästi tullaan tutkimaan toisten raksaa.

Työt etenevät aikataulussa ja seuraava isompi vaihe ovat ikkunoiden asentaminen ja tietenkin harjannostajaiset. Meillähän on jo katto pään päällä ja ikkunoiden asentamisen jälkeen olemme säältä suojassa. Meillä on muuten ihana päänäytteilleasettaja Paroc, jonka kanssa yhteistyö sujuu ihanasti ja joiden tuotteista olemme erityisen iloisia. On muuten sen verran hyvät lämmöneristeet ja minä astmaatikkona olen pystynyt käsittelemään villaa ilman ongelmia.

Kategoriat
Toimittajat

Päänäytteilleasettaja

Asuntomessuilla jokaisessa talossa on oltava päänäytteilleasettaja, joka huolehtii talon esittelystä messujen ajan. Useimmiten tämä näytteilleasettaja on talotehdas, mutta koska meillä ei sellaista ole, niin jouduimme etsimään sitä muualta. Onneksi meillä ei ollut tämän kanssa lainkaan ongelmia, vaan meillä oli päänäytteilleasettaja jo valmiina ennen kuin edes haimme tonttia. Päänäytteilleasettajamme on siis Owens Corning, eli tutummalta nimeltään Paroc. Ohessa linkki Parocin uutiseen aiheesta.

Jos olette seuranneet meidän blogia jo pidemmän aikaa, niin tiedättekin, että Saaran vanha koulu oli homeinen rakennus, jossa hän yliherkistyi homeille. Meidän taloomme yritimme etsiä materiaaleja, jotka eivät homehdu. Siksi valitsimme kivitalon, jossa myös eristeet ovat Parocin kivivillaa. Turvallinen ja terveellinen rakentaminen voidaan tehdä monella tavalla, joista oma ratkaisumme on kivivillaeristeiden käyttäminen betonirunkoisen rakennuksen kanssa. Betoni tasaa kosteuden, lämpötilan ja varmistaa rakennuksen höyrytiiveyden. Kivivilla taas päästää kosteuden liikkumaan rakenteessa vapaasti, ilman että pyrkii keräämään sitä kuiturakenteeseensa. Mahdolliset hetkelliset kosteuden kondensoitumiset katto- ja seinärakenteisiin eivät vahingoita eristeitä tai muita rakenteita.

Seinäelementtivilla Santalan Betonin tehtaalla

Olemme sinänsä onnellisessa asemassa, että työssäni teen lähes päivittäin yhteistyötä Parocin kanssa. Siksi yhteistyö myös oman talomme kanssa muodostui loppujen lopuksi hyvin luonnollisesti. Tavoitteemme tehdä terveellinen ja turvallinen koti meille osuu hyvin yksiin Parocin toiminnan filosofian kanssa, joten saimme nopeasti aluille yhteistyön talon kanssa, ja saimme mahtavan päänäytteilleasettajan kohteeseemme.

Parocin villan asennusta Olympiastadionin katolla

Talomme rakennetaan käyttämällä Parocin kivivilloja, niin katolla, seinissä kuin välipohjissa, sekä teknisissä eristeissä, ja näistä tullaan myös blogissa hieman kertomaan ja tulevaisuudessa jonkin verran lisää. Paroc on julkaissut kampanjasivun messuprojektia varten, joka löytyy Parocin nettisivuilta. Me kuitenkin jatkamme oman blogin kirjoitusta ja julkaisemme täällä omia ajatuksiamme.

Kategoriat
Runko

Nopeat liikkeet on näyttäviä

Muutama viikko on mennyt kuin siivillä. Anturavalujen jälkeen jouduttiin odottelemaan sokkelielementtien toimitusta muutama viikko. Nuo odotusviikot olivat piinallisia. Meillä oli valmius aloittaa elementtien asennus ja silti vain pyöriteltiin peukaloita ja katsottiin kuinka naapureidemme projektit etenivät hyvää vauhtia. Myös kokonaisaikataulu tuntui menevän totaalisen pieleen heti kättelyssä. Harmaita hiuksia … no partakarvoja tuli lisää.

Kun sitten saatiin homma liikkeelle, niin alkoikin tapahtua. Sokkelielementit asennettiin päivässä ja saatiin autokatoksen seinätkin tontille. Autokatoksen ensimmäinen elementti meni nätisti paikalleen, mutta pikainen lennosta tehty päätös ottaa katoksen seinät tontille aikataulusta edellä, olikin sitten melkoinen fiasko. Toinen elementti nimittäin olikin sen verran painavampi, että emme saaneet sitä Hiab autolla paikalleen. Hädin tuskin saimme elementin elementtitelineeseen odottamaan isompaa nosturia. Onneksi.

Sokkelielementtien asennuksen jälkeen alettiin ottamaan aikataulua melkoisella rytinällä kiinni. Sisätäytöt, lattiaeristeet, viemärit, sähköt, raudoitukset, putkityöt, raudoitukset ja muuten mainitsinko jo raudoitukset? Lattiaverkot ja harjateräkset olivatkin melkoinen urakka. Rothin lattialämmitys / lattiaviilennys jouduttiin asentamaan pohjaverkkoon, koska pintaverkon päälle asennettuna putket olisivat tulleet liian lähelle pintaa.

Meille tulee taloon Vieserin Line kaivot, ja niiden asennus oli tehtävä ennen lattiavalua. Pesuhuoneeseen tuli kolme linjakaivoa ja spa-puolelle kaksi. Jouduimme lähtemään palaveriin Helsinkiin kesken kaivojen asennuksen. Palattuamme illalla keittiöpalaverista, kävimme katsomassa miten työt olivat edenneet sillä aikaa. Hämmästykseksemme spa:n kaivot olivat vaihtuneet normaaleiksi kaivoiksi linjakaivojen sijaan. Hirveällä säätämisellä saimme putkimiehen kiinni ja sovimme, että aamulla ensimmäiseksi kaivot vaihdetaan oikeisiin. Murphyn lain mukaan tietenkin kello seitsemäksi tilattu betoniauto kurvasi tontille jo 6:30, ja lattiamiehet halusivat aloittaa valun juuri siitä kohdasta… tietenkin. No saimme kuin saimmekin kaivot vaihdettua, mutta jäivät hieman väärään paikkaan.

Lattiavalu sujuikin sitten erinomaisesti ja tuntui todella hämmästyttävällä, että jo puoli neljä iltapäivällä olimme kävelemässä lattian päällä! Meillä on siis jo lattia!!!

Hieno lattia piti kuitenkin piilottaa melko nopeasti muovien alle, jotta betoni ei kuivuisi liian nopeasti. Siinäpä olikin paahtavassa helteessä melkoinen homma lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen. Onneksi saimme hieman apua, sillä oli siinäkin työsarkaa.

Lauantaina saimmekin nostaa maljan meidän naapureillemme, jotka olivat päässeet harjakorkeuteen. Mahtavia naapureita ja ihanaa yhteisöllisyyttä on jo meidän rakennuttajien keskuudessa. Jostain kumman syystä juteltavaa riittää aina, kun nähdään. Onnea vielä kerran meidän naapuriin.

Kategoriat
Runko Suunnitelmat Toimittajat

Valintoja ja odottelua

Alku sujuikin mukavan ripeästi ja olimme vauhdissa, kunnes jämähdimme odottamaan sokkelielementtejä. Nyt täytyy myöntää, että blogiin kirjoittaminen jäi vähän taka-alalle, kun meillä molemmilla on ollut melkoisesti kiireitä. Kevään viimeisillä viikoilla tehdään koulussa arviointeja ja muutenkin koronakevät on ollut melkoinen rutistus. Toisaalta saamme olla onnellisia, että toistaiseksi olemme onnistuneet välttelemään kyseistä vitsausta. Tyytyväisiä saamme olla myös siihen, että meillä molemmilla työt ovat jatkuneet poikkeusoloista huolimatta.

Pohtiessani viime viikkoja, on kuitenkin paljon asioita mennyt eteenpäinkin, vaikka kaikki ei raksalla näy. En ihan ehtinyt näkemään anturavalua, mutta onneksi siinä kaikki oli sujunut hyvin. Nyt alkaa jo hyvin näkemään, miten talo tulee asettumaan tontille.

Viimeksi olin kirjoittanut betonielementtien valinnasta. Valitsimme betonipinnan ja päädyimme yksinkertaisen tyylikkääseen vähän tummennettuun betonipintaan. Kannatti tehdä keväinen retki Hankoon ja pohtia asiaa. Betonin pintaan saisi upeita kuvia/kuviointeja, mutta toistaiseksi hinta on vielä turhan kova ainakin meidän budjetillemme.

Raksa hiljeni muutamaksi viikoksi, joten keskityimme vähän suunnittelupuoleen. Tilasimme vähän 3D-kuvia Studio Heikuralta ja niitä olemme tässä taustalla työstäneet. On ihana nähdä talon ”heräävän eloon”, mutta nyt vasta ymmärtää, miten paljon olemme jo tehneet päätöksiä yhdessä arkkitehtimme ja muiden suunnittelijoiden kanssa. Kun yrittää kertoa kaikkia yksityiskohtia niin huomaa, että yksityiskohtia on paljon aina lattian materiaalista ikkunoihin, oviin ja karmeihin asti lisättynä oikeanlaisilla malleilla ja väreillä. Uskon, että yksityiskohtien määrä on melkoinen ja samalla tavalla ei ole aikaisemmin tullut kiinnitettyä huomiota kaikkiin yksityiskohtiin.

On helppoa ajatella, että kuka tahansa piirtäisi ja suunnittelisi talon, mutta talon suunnittelu vaatii myös paljon osaamista yksityiskohdissa. Usein on helppo kritisoida joitakin yksityiskohtia talossa, mutta nyt ymmärtää paremmin, että aina taloon ei pysty laittamaan kaikkea niin kuin oikeasti haluaisi. Suunnitelmiin vaikuttaa paljon sähkö-, lvi-, rakenne- ja elementtisuunitelmat ja samalla on otettava rakennusmääräykset, kaava ja rakennustapaohje huomioon. Nämä siis antavat suunnan unelmien talolle budjettia unohtamatta.

Sauna on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle eli olemme luottaneet pitkälti arkkitehdin näkemykseen. Nyt oli hetki aikaa keskittyä pohtimaan saunaa, kun raksalla ei tapahtunut mitään. Kävimme siis Vantaalla tutustumassa Sunsaunaan ja samalla Prosaunaan. Näistä toisessa saimme palvelua ja toisessa emme niinkään. Tälläkin kertaa oli hyvä, että menimme paikan päälle katsomaan, sillä saimme jälleen paljon pohdittavaa saunan suhteen. Uskon, että laudemateriaali vaihtui ja saimme hyvin tietoa, miten kiukaan teho pitää valita.

Yllätyksenä paikallinen sanomalehti Länsi-Uusimaa otti meihin yhteyttä ja halusi tehdä rakentamisprojektistamme jutun. Hetki piti asiaa miettiä, mutta vain pieni hetki. Meille sattui hyvä hetki tontilla, kun tapasimme toimittajan, sillä sää oli ollut vähän epävakainen. Huomasimme nopeasti, että meillähän on oikeasti paljon kerrottavaa rakennusprojektista, jota on jatkunut meidän näkökulmastamme melkoisen paljon pidempään kuin mitä tämä blogikaan on ollut pystyssä. Laura Roinisen juttu meistä oli 15.5. Länsi-Uusimaa lehdessä, jos jotakin kiinnostaa käydä lukemassa.

Kerroin tuossa aikaisemmin tilaamistamme 3D-kuvista. Niistä ymmärsin, että olin osannut melko hyvin visualisoida taloa ulkopuolelta, mutta en sisäpuolelta. Sisäpuolen luonnokset saivat meidät hyvin nopeasti pohtimaan laattavalintaamme. Tästä johtuen meidän oli laitettava pikimmiten viestiä arkkitehdillemme, joka hieman rauhoitteli meitä. No, me aloimme etsimään sopivaa laattaa itseksemme. Samalla aloitimme Instagramissa keskustelun Caislalaattojen kanssa. Päädyimme käymään ABL-laatoilla katsomassa arkkitehdin valitsemaa laattaa ja saimme onneksi mukaan mallilaatan. Tämän jälkeen suuntasimme Caislalaattojen showroomiin, jossa ihastuimme tilaan ja palveluun sekä tietenkin näytteillä oleviin laattoihin. Palasimme siis kotiin muutaman mallin kera.

Kotona aloitimme kyselykierroksen laatoista ensiksi lapsiltamme. Oli jännä huomata, että laatat näyttivät kotona ihan erilaisilta kuin kummassakaan paikassa. Suosittelen vahvasti, että pyytäkää aina malli mukaan ja katselkaa vaihtoehtoja kotona. Täytyy myöntää, että laatan valinta pelottaa. Me olemme monesti päätyneet tekemään kauppoja sellaisten myyjien kanssa, joilla on aikaa ja asiantuntemusta sekä kiinnostusta juuri meidän projektiamme kohtaan. Kerromme myöhemmin laattavalinnastamme.

Ensi viikolla taas tapahtuu raksallakin, kun sokkelielementtejä aletaan laittamaan paikoilleen. Parasta asuntomessuille rakentamisessa on oikeasti tämä yhteisöllisuus rakennuttajien kesken. Ihana on vaihtaa kuulumisia ja pohtia rakentamiseen liittyviä asioita. Ei tarvitse ainakaan pelätä, että tylsistyttää kaikki ystävät ja sukulaiset raksajutuilla. Saimme alueelle portin ja jätelavan. Nyt on helppo myös piipahtaa juttelemaan aluevalvojan kanssa toimistolle. Alue alkaa muotoutumaan, kun useammilla tonteilla on alkanut rakennustyöt. Vielä on kuitenkin näkynyt vieraita autoja kiertelemässä rakennustyömaalla ja ihmiset kaartavat kohteliaasti kauemmaksi, kun näkevätkin raksalla liikettä. Ensi viikolla taas näyttää erilaiselta.

Nyt vielä pohdituttaa sisustussuunnittelu ja talomme kalustaminen messuja varten. Jos sinulla on kokemusta tai kiinnostusta näistä niin, meihin saa ottaa yhteyttä. Nopeammin pääset seuraamaan raksamme tapahtumia seuraamalla Instagramissa talo_sensua. Kohta saamme julkaistua ensimmäisiä kuvia talon pohjasta…

Kategoriat
Uncategorized

Vauhti kiihtyy

Viime viikolla pääsimme vauhtiin toden teolla. Maanrakennustyöt etenivät hyvää vauhtia eikä me selvitty ilman ongelmia. Olemme kertoneet vedestä tontillamme ja nyt meillä on siis yllättäen kaivo. Toisaalta kaivo on ehkä hyödyllinen, sillä sen rakentamisessa ei juurikaan kustannuksia tullut. Toivottavasti kaivosta tulee hyvä ja voimme käyttää vettä ainakin kasvien ja nurmikon kasteluun. Aika näyttää, mihin kaikkeen pystymme vettä käyttämään.

Kaiken kiireen keskellä meillä oli aloituskokous. Haasteita tilanteeseen toi se, että Uusimaa oli vielä suljettuna ja pääsuunnittelijamme sekä arkkitehtimme Esmeralda oli Uudenmaan ulkopuolella. Tässä tilanteessa kokouksen sai silti pitää, mutta Esmeraldan piti olla tavoitettavissa. Hieman oli stressikäyrä korkealla, kun emme heti tavoittaneet Esmeraldaa ja pelkona oli, että aloituskokous pitäisi pitää uudelleen joskus hamassa tulevaisuudessa. Onneksi Tomi sai kuitenkin Esmeraldan kiinni ja saimme luvan jatkaa rakennusprojektiamme.

Pidimme viime viikolla muutamiakin etäpalavereja. Iloisia uutisia oli se, että Uudenmaan sulku purettiin ja pääsimme pitämään yhdessä palaverin. Kävimme tarkentamassa kylpyhuoneiden sekä wc-tilojen suunnitelmia ja tehtiin lopullinen päätös altaista. Hanat olimme päättäneet jo aikaisemmin ja ne olivat niitä, joiden valintaa ei ole tarvinnut arpoa. Näistä täytyy tehdä aikanaan ihan oma kirjoituksensa. Pysykää siis kuulolla.

Eilen sunnuntaina meillä meni aamusta iltaan, kun kävimme suunnitelmia läpi ja yhteensovitimme sähkö- ja valaistussuunnitelmia. Iso kiitos tässä vaiheessa myös Wilhelmiinalle ihanista suunnitelmista valaistuksen suhteen. Näitä hyödynnämme ehdottomasti suunnittelussamme. Hieman haasteita on asettanut se, että emme ole voineet tavata kaikki kasvotusten ja keskustelut etäyhteyksien avulla eivät ole niin luontevia. Onneksi monet ovat jaksaneet venyä ja joustaa omista aikatauluistaan. Siitä iso kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme. Vihdoin tuli tunne, että asiat menevät nyt jälleen eteenpäin koronasta huolimatta.

Maanrakennustöistä täytyy sen verran kehua meidän paikallisia tekijöitämme. Kuljetus Sundellilta tilasimme maanrakennustyöt. Janne Savolaisen kanssa on ollut hienoa työskennellä. Hän on pitänyt meidät ajantasalla ja aikataulut ovat pitäneet, vaikka heistä johtumattomista syistä on tullut matkan varrella viivytyksiä. Voimme lämpimästi suositella heidän palveluitaan. Tontille on mukava mennä käymään, kun meille kerrotaan heti, mitä on tehty ja mitä tehdään seuraavaksi. Iso kiitos maanrakentajille!

Maanrakennustyöt etenivät siis paalutukseen, joka oli seuraava jännittävä paikka tänään aamulla. Heti ensimmäisen paalun kohdalla tuli haasteita, kun paalu ei meinannut upota helposti ja yllättäen paalun syvyys oli melkoisen paljon enemmän kuin kuvittelimme. Tontillehan on tehty maaperäselvitys, mutta se ei kattanut kuin osan tontista, joten näitä ylläreitä tuli muutamia. Syvimmillään paalu upposi 18,7 m syvyyteen, kun aluksi paalutussyvyydeksi arvioitiin 6-8m. Melkoinen ero eikö totta? Hieman tässä kohtaa alkoi jännittämään kustannusten karkaaminen. Paalutushan on yksi niistä töistä, joissa kustannukset saattavat nousta paljon korkeammiksi. Onneksi isoimmat ongelmat olivat ensimmäisten paalujen kohdalla ja loput menivät kutakuinkin suunnitelmien mukaan.

Tänään meidän piti mennä katsomaan betonielementtien pintoja, mutta sitä emme ehtineet tänään tehdä. Perjantaina meillä on myös suunnitelmia, sillä pystytämme yhdessä päänäytteilleasettajan kanssa talokyltin tontillemme ja julkaisemme meidän ihanan yhteistyökumppanimme ja kerromme heistä lisää.

Kategoriat
Uncategorized

Voihan korona!

Mitä kaikkea tämä Paavolan tammi on ehtinyt näkemään?

Tuskin kukaan olisi voinut kuvitellakaan, mitä kaikkea tulee maailmalla tapahtumaan muutamassa kuukaudessa. Koronan seurauksena kaikkien elämät ovat muuttuneet tavalla, jota emme olisi voineet uskoa. Tämä vaatii monelta sopeutumista toisenlaiseen elämään. Meilläkin lähes koko perhe tekee työnsä ja käy koulunsa nyt kotoa käsin.

Paljon on ollut kiireitä ja toki eteen on tullut yllättäviä tilanteita, joita ollaan selvitelty vauhdilla. Ensinnäkin palavereiden pitäminen on muuttunut koronan myötä pitkälti etäyhteyksien varaan. Lisäksi Uudenmaan sulkeminen on aiheuttanut sen, että emme ihan helpolla pääse Esmeraldaakaan tapaamaan. Onneksi sentään tonttimme on myös Uudellamaalla meidän kanssamme, joten siellä pääsemme käymään.

Maanrakennustyöt on aloitettu meidän tontillamme sekä meidän naapureidemme tontilla. On ollut hyvä, että työt tehdään samanaikaisesti. Toki ylläreitä on tullut matkan varrella.

Ensimmäiset yllätykset löytyivät naapurin tontilta, josta löytyi betoniputki, josta tuli vettä runsaasti tonteille. Tätä selviteltiin ja putki tulpattiin (en tiedä vain mistä), mutta vettä tuli silti putkesta. Kurja puoli oli se, että vettä tuli niin paljon, että se hidasti maanrakennustöitä. Vettä piti siis pumpata samalla pois tonteilta. No, tuntui ettei meidän tontilla tapahtunut mitään.

Naapurin tontilla maanrakennustyöt jatkuivat ja vesi siirtyikin sitten enemmän meidän tonttimme ongelmaksi. Arvatenkin vesi liikkuu maakerrosten väliltä meidän tontillemme ja siirtyy, kun naapurin tontti täytetään. Mistä vesi oikein tulee? Onko meillä tai naapureillamme lähde? Onko kaupungin joku runkovesiputki rikki ja siitä tulee meidän tontillemme vettä? No tämä asia olisi kiva saada selville.

Meidän tontillamme oli siis pätkä rataa, joka otettiin pois. Kaupunki hoiti pois ylimääräiset rakennelmat siis ratapohjan tai siis niin luulimme. No, sieltäpä löytyi edelleen ratapohjaan kuuluvia kiviä sekä tolppia. Kivet sinänsä ihan hyviä paitsi, jos haluaa laittaa paaluja talonsa alle. Kivet oli siis kaivettava ja siirrettävä pois. Mistään ihan pienistä kivistä ei ollut kyse.

Siis tontillamme on ollut kunnon muta-allas. Asiaa pohdittuani kysyin varovasti Tomilta, mitä mieltä hän on kaivosta. Sitä emme olleet edes pohtineet aikaisemmin. Tomin vastaus oli hyvin selkeä ei. Jos me naiset tarvitsemme aikaa pohtia, niin kyllä miehetkin. Seuraavana päivänä maanrakennusurakoitsija soitti ja kysyi mielipidettä…kaivosta. Oli siis aika tehdä nopeita selvityksiä siitä, saako kaivoa rakentaa, kun se ei ollut suunnitelmissamme. Näillä näkymin meille tulee siis kaivo. Hyviä ideoita kaivon maisemoinnin suhteen? Mitä muuta pitäisi ottaa huomioon?

Hieman huolestuttaa se, että alue on muuttunut nyt vihdoin enemmän työmaaksi, mutta ihmiset tulevat paikalle ihmettelemään rakennustöitä jopa pienien lasten kanssa pyöräillen. Pieni pyyntö siis ymmärrettävästi uteliaille ihmisille: kiertäkää työmaa kauempaa, sillä messuille saa tulla ihan luvalla katselemaan ja ihmettelemään. Toki on mukavampi oikaista hyvää asfalttia pitkin, mutta ihan varmasti löytyy turvallisempiakin reittejä. Tällä hetkellä alueella kulkee monia työkoneita ja toivomme kaikkien turvallisuuden takia, että alue aidattaisiin kokonaisuudessaan pikaisesti. Tämän takia meidän tontillemme piti laittaa jo varoituskyltit.

Ensi viikolla olisi vuorossa aloituskokous ja suunnitelmien viemistä eteenpäin. Onneksi pääsiäinen toi kauan kaivatun hengähdystauon, sillä ensi viikolla vauhti jälleen kiihtyy.

Kategoriat
Tontti

Kai ne lumet sitten on lähteneet

Corona, nimi joka on tällä hetkellä kaikkien mielessä kaiken aikaa. Se on saanut aikaan ennen näkemättömän myllerryksen kaikkien jokapäiväisessä elämässä. Kuitenkin Coronasta huolimatta meillä hommat ovat alkaneet edetä. Corona on kuitenkin muihinkin vaikuttanut jonkin verran. Palavereihin määrä on hiipunut melkoisesti, ja nekin mitä pidetään ovat siirtyneet verkkoon. Viime viikolla saatiin naapureiden kanssa sovittua maanrakennustöiden aloituspalaveri. Me siis olemme ne epäonniset, joiden tonttien täyttötyöt jäivät meidän rakennuttajien harteille. Ja koska erityisesti rivistön viimeisen tontin täytöt ovat todella haastavat, on meidän tehtävä täytöt yhdessä. Onhan toki järkevää kaikille tehdä ja tiivistää täytöt kerralla joten saadaan hyvä ja tasainen pohja, jolta aloitella paalutus ja perustukset.

Vielä oli kannot paikallaan

Tänään oli sitten vihdoin hieman aloitettu kaivaa pintamaita pois, vaikkakin taisi mennä tämä päivä suurimmalta osaltaan naapurin tontin puiden kaatamiseen. Mutta tosiasia on, että kuokka on lyöty maahan. Joko pääsee muuttamaan? Ai ei vai… hmpf…

Kategoriat
Tontti

Kuokka maahan ”Sit ku lumet lähtee”

Projektin aloituksen aikataulu on ollut meillä pitkään hyvin tarkasti, mutta täysin määrittelemättömästi: ”Sit ku lumet lähtee.” Mutta nyt näyttää siltä, että jos lunta on ollut maassa muutaman päivän koko talvessa, niin kai se sit täyttää kriteerit, eikö? No pakkohan jotain oli päättää, joten sitten mentiin lyömään homma kalenteriin. Huhtikuun alussa aloitetaan maanrakennustyöt ja viikolla 17 paalutus. Viikolla 18 anturat paikalleen ja sitten valuhommiin. Sounds good, eh? Tällä suht väljällä aikataululla sitten on pikkuhiljaa pätkitty puut ja kerätty risut (tai siis anoppi ja appiukko orjatyövoimana hoiti homman kotiin, mutta kuten asiaan kuuluu, niin pakkohan se on itse ottaa kaikki kunnia tapahtuneesta.) Enää olis pöllien roudaaminen tontilta pois, eikä tässä ole onneks kiire.

Näin se homma etenee…

Aloin sopimaan maanrakennusurakoitsijan kanssa hieman alustavasti jo rakennuksen merkkauksen ja aloituskokouksen aikataulua, kun yhtäkkiä sain kuulla että ei viitsitä odotella turhaan huhtikuun alkua, vaan viikon päästä lähdetään hommiin. Aku Ankan sanoin: ”KÄÄÄÄÄÄÄÄKS!!!!” Nyt se sitten oikeasti alkaa realisoitumaan. Ensi viikolla siis aletaan tekemään meidän laguunistamme rakennuspaikkaa! Vaikka tässä ollaan melkoista vauhtia viety asioita eteenpäin, niin nyt vasta se paniikki alkaa tuntumaan mahanpohjassa asti. Lvi ja sähkösuunnitelmat on pakko saada valmiiksi, keittiö, valaistus suunnitelmien yhteensovittaminen, perustustarvikkeiden tilaus, eristeiden tilaus aaaargghhhh…. paniiikki iskee!!!

Savu nousee päästä!
Kategoriat
Tontti

Tontti

Alunperin tälle alueelle rakentaminen houkutteli lähinnä senkin takia, että pääsemme rannan läheisyyteen ihailemaan Lohjanjärveä. Nyt varsinkin, kun puustoa on karsittu niin näkymä tontilta on ihana. Järven läheisyydessä pitää ottaa kuitenkin se huomioon, että alueella tuulee ajoittain melkoisesti. Näitä näkymiä jaksaa kuitenkin katsella pidempäänkin.

Tonttimme puiden raivaaminen sujui hienosti, vaikka helppo homma se ei ollut johtuen ”pienehköstä” ojasta, joka halkoo koko tontin tällä hetkellä. Puita ei ollut montaa, mutta niiden raivaamisessa meni jokunen tovi. Iso kiitos tästä vanhemmilleni, jotka ahkeroivat myös silloin, kun me Tomin kanssa olimme töissä. Muutama viikonloppu tähän hommaan saimme upotettua.

Nyt siis vielä puiden sekä risujen vieminen pois tontilta, niin pääsemme pikkuhiljaa maanrakennustöihin. Muutaman kerran toivoi pientä pakkasta, sillä melkoista mutavelliä tontti oli. Uudet raksavaaatteetkin pääsivät jo pesuun.

Maanrakennustyöt tehdään yhdessä naapureiden kanssa, mikä onkin järkevää. Haasteita hieman asettaa se, että aikataulumme eivät olleet ihan samat. Onneksi olemme kaikki hyvin samoilla linjoilla siitä, miten asioita viedään eteenpäin, joten näitä asioita on saatu sovittua hyvässä yhteisymmärryksessä. Voimme oikeasti todeta, että on ollut ihana tutustua jo nyt naapureihimme ja juttua riittää aina, kun näemme heidät.

Pieni puuhastelu tontilla saa ymmärtämään, että olemme oikeasti aloittaneet projektin. Toki suunnitelmat ovat edenneet, mutta nyt vihdoin alkaa konkreettisesti näkemään, että asioita alkaa tapahtumaan.

Hiidensalmen messualue näyttää vielä kovin tyhjälle, mutta uskoisin että kuhina alueella kasvaa tässä kevään mittaan. Me toivoimme, että saamme hyödynnettyä kaiken mahdollisen ajan rakentamiseen, sillä kiire meille vielä tulee. Olimme ensimmäisten joukossa tekemässä tonttikauppoja, joten paljon aikaisemmin emme olisi pystyneet edes aloittamaan. Kohti kiireistä kevättä ja maanrakennustöitä.