Kategoriat
Suunnitelmat Toimittajat

Hiihtoloma, shoppailuloma

Aloimme tyypilliseen tapaamme miettiä lomasuunnitelmia jo hyvissä ajoin joulun tienoilla. Kuten aina, Saaralla oli jo kamala matkakuume, ja minä en niin kamalan innostunut ollut koko ajatuksesta, tietäen että taloprojektin suhteen ehkä on jotain pientä puuhasteltavaa. Ehdottelinkin, että voin hyvin jäädä yksin kotiin hoitamaan asioita eteenpäin, jos vaikka Saara ja lapset haluavat lähteä jonnekin. Muut eivät halunneet sittenkään lähteä minnekään ilman minua, joten jäimme kaikki kotiin viettämään rentouttavaa lomaviikkoa.

Eihän me montaa laattaa tarvita?

No lomaa edeltävällä viikolla olimme saaneet maanantaille yhden palaverin sovittua yhden mahdollisen keittiötoimittajan kanssa. Jouduin maanantaiaamusta käymään yhdellä työmaalla asiakkaan kanssa, joten päädyimme keittiöstudioon vasta iltapäivästä. Olimme käyneet syyslomalla jo samaisessa paikassa tutustumassa heidän tarjontaansa. Pikaisella tutustumisella jäi keittiöstä hyvä fiilis. Siksi tässä pari viikkoa sitten kävin yksin juttelemassa tarkemmin omasta keittiössämme Saaran ollessa educa-messuilla. Kävimme melko tarkasti yhdessä Saaran kanssa keskustelemamme speksin muuten läpi, yhdellä pienellä muutoksella. Ajatuksissa oli tuoda puuta pehmentämään hieman kovaa sisustustamme. Puumateriaaliksi arkkitehti oli ajatellut pähkinää ja Saara taas enemmän ehkä tammea. Olimme pohtineet Dekton tasoja keittiöön, mutta muutamassa sekunnissa pääni käännettiin takaisin yhteen suurimpaan inhokkiini, ruostumattomaan teräkseen. Kuka olisi uskonut, että RST-taso voisi tulla meidän keittiöömme, mutta oikeasti nyt perinteinen RST-taso oli syntynyt uudestaan ja rakastuin suorastaan siihen. Taisipa keittiömyyjä mainita, että: ”Taitaa rouva katua että päästää miehen yksin keittiökauppaan.” Pienen säädön jälkeen sovimme, että Laura alkaa suunnittelemaan meille keittiötä. Saimmekin ennen lomaa kolmelta keittiötoimittajalta suunnitelman keittiöstä. Yksi oli selkeästi lähtenyt omille teilleen ja suunnitellut käytettävissä olevaan tilaan keittiön, joka oli hyvin paljon erilaisen keittiön kuin mitä olimme ajatelleet. Toiminnallisuus ja visuaalisuus eivät mielestämme toimineet, joten jätimme tämän ulos vaihtoehdoista. Toinen taas oli uskollisesti suunnitellut keittiön toiveidemme mukaisesti, ja suunnitelma oli hyvä. Olimme jo myytyjä, ja lähes päättäneet keittiötoimittajan. Kunnes saimme kolmannen vaihtoehdon nenämme eteen… Ilmeni hyvin selkeästi, että emme me oikeastaan tienneet mitä halusimme, ennen kuin Lauralla oli rohkeutta ja visiota tuoda meille eteen keittiö, jota emme olleet edes ajatelleet vaihtoehtona. Ja kyllä taso oli RST-taso. Toiminnallisuudessa oli vielä muutama puute, mutta maanantain palaverissa tuunattiin hieman toiminnallisuutta vielä toivomaamme suuntaan. Lisäksi jo kertaalleen hylkäämämme Gaggenau tuli uudestaan vaihtoehtoiseksi kodinkonetoimittajaksi. Ollaanko me menettämässä se ainoa asia joka ensimmäisestä suunnitelmasta jäi jäljelle, eli Festivon jääkaappi (anteeksi, kylmiö.) Mahdollisesti… Keittiöstudion jälkeen suuntasimme vielä ABL-laatoille hieman hakemaan inspiraatiota. Bit mistake! Huge! Valikoimassa oli 345 miljoonaa harmaata laattaa. Tähän kun lisätään muut värit, niin hyperventiloin jo ensimmäisen laattahuoneen jälkeen. Päädyimme pienen keskustelun jälkeen palata keskustelemaan Esmeraldan (arkkitehtimme) kanssa ennen kuin tohdimme astua jalallamme uudelleen paikkaan, jonka laattaesitekirjasto saa Aleksandrian kirjastonkin kalpenemaan rinnallaan.

Tiistai meni sitten appiukon synttäreitä viettäen päivällä, ja illalla suuntasimme palaveeraamaan ystävämme Sampan kanssa. Samppa on meidän projektimme vaikeasti selitettävissä oleva osa, jonka osuus on jotain joka saattaa olla vielä vaikeammin selitettävissä tai ehkä jopa mahdottomaa lähentelevä konsepti. Onko tarpeeksi epäselvää? Hyvä, sillä niin se on meillekin. No keskustelimme sisustuksesta ja valaistuksesta. Joo valaistuksesta… Itse olen harrastelijapuuhastelijastudiovalokuvaaja, joten innostuin hieman valaistuksesta ja keskustelimme Sampan kanssa melko kiihkeästi aiheesta. Noin tunnin keskusteltuamme tajusin yhtäkkiä, että vaikka puhuttiin teoriassa samaa kieltä ja käytimme samoja termejä niin jotain oli pahasti pielessä. Ilmeni että samat termit jotka kuvaavat valoja studiovalaisussa, eivät sitten olleet samoja valosuunnittelussa. Molemmat kuvittelivat ymmärtäneensä toisiaan, mutta no hell no. Onneksi ilman suurempia kolhuja kummankaan egoon päästiin pikkuhiljaa kartalle ja asiassa, josta emme siis ole täysin varmoja mikä se on, eteenpäin. Kello läheni taas jo kahdeksaa, joten oli aika suunnata kotiin jälkikasvun kanssa seurustelemaan.

Valo kun valo, kuha vaa on.

Keskiviikon aloitimme kevyesti käymällä Pankissa. Rakas vaimoni oli varma, että meillä menee pankissa pitkään, joten olimme sopineet palaverin Skaalan kanssa klo 13. Pessimisti ei pety, ja ryntäsimme pankin ovesta ulos jo puolen tunnin päästä hypätyn auton rattiin ajatellen ehtivämme uudestaan Lauraa tapaamaan keittiöstudioille. Esmeralda oli jo aamusta suunnannut ABL-laatoilta hakemaan näytelaattoja ja meidän piti tavata Keittiöstudioilla. Aikamme ihmettelimme sitten Gaggenaun jääkaappipakastinta joka oli esillä mallikeittiössä. Onhan sen materiaalit ja laatu vailla vertaa, mutta pakakastimen koko jäi kyllä melko pieneksi, ja vaatisi toisen pakastimen. Mietintämyssyyn jää vielä henkiseksi. Esmeraldan vihdoin päästyä laattanäytteiden kanssa perille, totesimme suunnitelman melkoisen buenoksi. Ollessamme valmiit, totesimme, että Skaala oli pakko jättää väliin ja siirryimme fiilistelemään hanoja ja suihkuja. Ihastelimme myös WC pönttöjä yms. Saimme tarjouspyynnön tehtyä aivan mielettömän upeista hanoista ja suihkuista koko taloon. Kun oltiin päästy vauhtiin, niin suuntasimme n. Klo 16 lounaan kautta jatkamaan palaveria arkkitehdin kanssa. Keskustelimme pitkään portaista, kaiteista, laatoista, julkkareista, kylpyhuoneesta, valoista, yms yms. Ja heti taas kahdeksan maissa suuntasimme hetkeksi tapaamaan jälkikasvuamme.

Torstaille olimme sopineet sitten kello 08:00 palaverin päänäytteilleasettajan kanssa. Kävimme hieman läpi markkinointisuunnitelmaa ja pohdimme muita toimijoita kohteessa. Onneksi meillä on mahtava näytteilleasettaja, joka ei halua rajoittaa meitä kovinkaan paljon. Mutta tästä varmasti kirjoittelemme myöhemmin lisää. Kerrankin oli rauhassa aikaa käydä lounaalla. Otimme tästä mahdollisuudesta kaiken irti ja istuimme rauhassa Stadissa kiireettömällä lounaalla. Sieltä suuntasimme palaveriin Liuskemestareiden Artun kanssa. Kävimme tarkemmin läpi suunnitelmat ja monia muitakin mahdollisuuksia, jotka vielä jäävät hautumaan. Teimme siinä sitten kaupat ensimmäisen kerroksen julkisivumateriaaleista. Mahtavaa kun saadaan niin mielettömän upea julkisivu alakertaan. Eikä varmasti yläkertakaan jätä kylmäksi. Illaksi sovimme vielä palaverin Skaalan kanssa ikkunoista ja ovista. Tämäkin neuvottelu päättyi kädenpuristuksen ja tilauksen allekirjoittamiseen.

Perjantaina olimme sopineet vain yhden neuvottelun ja onneksi saimme sen sovittua Lohjalle. Huh! Tällä kertaa vuorossa oli Alotec Oy ja viherkatto. Kävimme kokonaisuuden läpi tarkasti ja keskustelimme pitkään viherkaton tekemisestä, kasvamisesta ja hoidosta. Jälleen lyötiin kaupat samantien ja kirjoittelin tilauksen illalla rauhassa kotona.

Meillekin tulee vähän runsaampi viherkatto… tai kaksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *