Kategoriat
Suunnitelmat

Prosessoi, nuku, suunnittele

Tämä on ollut viimeiset viikot melkoista vauhtia. Meillä on ollut joka viikolle useita palavereja, jotta saamme rakennuslupa-asioita vietyä eteenpäin. Tomi on hoidellut uskomattomalla vauhdilla eteenpäin kaikenmaailman tarjouspyyntöjä ja sopinut palavereja. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon tämä projekti vie työtunteja.

Tärkeimpänä asiana olisi saada rakennuslupahakemus sisälle ja sitä varten täytyy saada julkkarit, asemakaavapiirustukset, energiaselvitys, hulevesiselvitys ja selvityksen selvitykset valmiiksi. Olen itse ollut jotenkin omassa ”rakennuskuplassani”, että moni asia meinasi jäädä huomaamatta tuijottaessani pelkästään kuvia. Onneksi monet ammattilaiset ympärillämme osaavat ottaa huomioon asioita, jotka eivät olleet meille (minulle) niin selviä tai emme osanneet juuri näihin yksityiskohtiin kiinnittää huomiota.

Tulevien naapuriemme kanssa palaverissa meille selvisi mm. se että ikkunoihin piti tehdä muutoksia, koska meiltä puuttuivat makuuhuoneista tuuletusikkunat. (Me emme olleet ainoita, joiden piti tehdä muutoksia.) Me katsoimme estetiikan puolelta tätä asiaa, joten uusiksihan se meni. No ikkunoiden osalta toinen huomio oli keittiön ikkunoissa, sillä halusimme aavistuksen korkeammat keittiötasot (Tomi siis halusi) ja tämä vaikutti tietenkin keittiön ikkunan korkoon. Pieniä, mutta hyvin olennaisia seikkoja.

Kodinhoitohuoneesta meinasi tulla liian pieni, mutta tämä asia valkeni minulle vasta katsoessani The Block sarjaa, jossa kilpailijat remontoivat talot uuteen uskoon ja kyseiset talot lopulta myydään. No yhdessä jaksossa oli vuorossa kodinhoitohuoneen remontoiminen ja sen jälkeen kyselinkin omamme koosta. Niin ja se oli pieni. Tokihan tästä minulle oli jo sanottu, mutta vasta mittanauha nykyisen vuokra-asuntomme kodinhoitohuonetta vasten avasi silmäni. Meille oli tulossa liian pieni kodinhoitohuone. (Tästä oli muuten tainnut Esmeraldakin jossain kohdassa mainita.) No, eipä muu auttanut kuin myöntää… että nainen voi aina muuttaa mieltään ja kertoa tarvitsevansa vähän isomman kodinhoitohuoneen.

Pohjapiirustukset alkavat olla melko lailla työstettyinä valmiiksi, mutta julkisivu vaatii vielä meiltä päätöksen. Ajatus siitä on olemassa, mutta odotamme vielä viimeisimpiä kuvia, jotta voimme tehdä lopullisen päätöksen. Isommat linjat on jo päätetty, mutta ne pienet ratkaisevat yksityiskohdat…

Kerroimmekin jo, että syyslomalla kiertelimme keittiötoimittajia. Pieni flash back osui viime viikolle, kun kiertelimme uudelleen keittiötoimittajia. Tällä kertaa meillä oli jo vähän enemmän antaa, sillä nyt mukana oli melko valmiit pohjapiirustukset, joiden avulla pystymme nyt saamaan tarjouksia meitä kiinnostavilta keittiötoimittajilta. Vihdoin löysin mallistoista sen, mikä miellyttää minun silmääni ja sopii mielestäni tulevaan taloomme. Isoimmat linjat ovat siis selvillä ja odotan innolla, että pääsemme näkemään suunnitelmat ja hinta-arvion keittiöllemme. Viikko sitten en olisi osannut vielä sanoa, että millaisesta keittiöstä pidän ja mihin suuntaan olemme sitä viemässä, mutta nyt on jo unelma keittiöstä.

Olemme jo muutaman vuoden kierrelleet RR-messuja ja viikonloppu ei ollut poikkeus. Tällä kertaa vain tiesimme etukäteen, kenen luona kävisimme. Täytyy myöntää, että messut olivat hyvä paikka kertoa projektistamme ja samalla saimme muutamiakin potentiaalisia yhteistyökumppaneita päänäytteilleasettajan lisäksi. Tänään sähköpostiin onkin kilahtanut muutama yhteydenotto, josta on hyvä jatkaa.

Tällä hetkellä raksa-asiat pyörivät päässä samalla, kun pohdimme mm. sitä, että onko talomme takana kulkeva junaradan lakkautuspäätös saanut lainvoiman.Tämä vaikuttaa… ikkunoihin. Oliko yllätys? Tällä kertaa syynä on se, että jos rataa ei ole lakkautettu myös virallisesti niin se vaatii ikkunoiltamme isompia desibelirajoja. Jos tekisimme tätä projektia rauhassa, niin eihän se meitä haittaisi, mutta sattuneesta syystä meillä on hieman kiire. Ymmärrän oikein hyvin sen, että monelle on helpompi lähteä rakentamaan talotehtaan kanssa taloa, jolloin ei itse joudu samalla tavalla stressaamaan aikatauluista. Me kuitenkin haluamme rakentamiselle aikaa niin paljon kuin tämän projektin myötä on mahdollista.

Yhtä asiaa emme ole vielä kertoneet nimittäin sitä, että meille tulee oikeasti meidän unelmiemme talo. Joistain asioista joudumme budjetin takia luopumaan, mutta ne ovat kuitenkin pieniä asioita. Olen niin innoissani, että pääsen jossain kohdin esittelemään meidän ratkaisumme. Olen vakuuttunut, että meidän ratkaisumme ei ehkä miellytä kaikkia, mutta talo suunnitellaankin meidän unelmiemme mukaan ja ehkäpä joku toinenkin tykkää talostamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *