Kategoriat
Uncategorized

HYVÄ OLO

Hui, onpa ollut viikko. Tällä viikolla on tapahtunut paljon. Viime yönä päättyi tonttihaku Lohjan asuntomessuille. Keskiviikkona istuimme yhdessä arkkitehtimme kanssa alas ja täytimme hakemusta yhdessä. Olimme Tomin kanssa kirjoittaneet pohjia Lohjan asuntomessujen teemoihin. Yhdessä katsoimme ne läpi arkkitehtimme Esmeraldan kanssa. Yllättävän kauan meillä meni hakemuksen hiomiseen ja Esmeralda lähtikin kotiin ajamaan yöllä, mikä meitä hieman jännitti.

Hakemus oli muuten valmis, mutta odottelimme vielä viimeisiä kuvia talosta, sillä kuten aiemmin kerroin niin me olimme tehneet vielä joitakin muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiin. Kuvia talosta en vielä uskalla laittaa, mutta jos saamme tontin niin sitten laitamme niitä tänne teidän ihmeteltäviksi.

Kiireen keskellä meille tarjoutui upea mahdollisuus päästä Helsingin edustalle purjehtimaan perinnepurjelaiva sv Valborgilla. Olimme innoissamme, mutta hieman jännittyneitä, koska emme olleet vielä lähettäneet hakemusta ja hakuaikaa oli jäljellä enää muutama päivä. Kirjoituksen otsikko kuvastaa yhtä Lohjan messujen teemoista eli hyvää oloa. Toki teemana menisi myös järven lumon sijasta veden lumo tällä kertaa. Meille vesi elementtinä tuo hyvää oloa myös arjen kiireiden keskellä. Oli aivan mahtavaa katsella merta, maisemia ja nauttia hiljaisuudesta ilman moottoreiden hurinaa. Siinä hetkessä saimme ladattua akkujamme ja arjen kiireet hetkeksi helpottivat. Kiitos mahtavasta risteilystä! Tästä risteilystä saamme kiittää kenties mahdollista yhteistyökumppaniamme, jos siis saamme tontin. Tästä kerromme heti lisää, kun suunnitelmat tarkentuvat. Vedessä on jotain niin lumoavan rauhoittavaa ja se toivottavasti näkyy kuvista.

Tässä vielä linkki S/V Valborgin sivuille: http://www.valborg.fi

Hyvä ruoka ja erinomainen mieli oli teemana perjantaina. Saimme yhdessä Lohjan asuntomessujen asumisen illassa arpajaisvoitona illallisen Mikko Utterin luona. Olimme käyneet Utterilla aikaisemminkin, mutta nyt olimme eri kauden menua maistelemassa. Tämä on muuten Lohjalla sellainen paikka, jonne suosittelen tutustumaan. Ruoka tulee pääsääntöisesti lähialueelta luonnollisesti tuotettuna tai jopa kokin puutarhasta tai lähimetsistä. Tämä konsepti on hieman erilainen, sillä Mkko Utterin luona on kahdeksalle ihmiselle syömäpaikat ja siellä pääsee näkemään kokin työskentelyä samalla. Tämä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka, mutta ilman varausta ei sinne voi mennä. Jos kiinnostuit niin käy kurkkaamassa Mikko Utterin sivuja: http://www.mikkoutter.fi

Näiden rentouttavien hetkien jälkeen saimme avaimet vuokra-asuntoomme. Seuraavat viikot kuluvat muuttotouhuissa ja hyvä niin sillä emme ehdi liikaa jännittämään tonttihaun tuloksia. Tontteja on siis 17 ja hakemuksia tuli 19, joista 12 oli yksityisiä hakijoita ja loput yrityksiä. Lohjalla nähdään siis varmasti upeat messut. Tsemppiä kaikille hakijoille! Odotan innolla pääseväni näkemään muiden suunnitelmat kävi miten kävi.