Kategoriat
Uncategorized

Plan B?

Saimme vihdoin kuulla tänään tonttivalinnoista, ja pettymys on todella suuri. Emme saaneet ensisijaista toiveitamme, mutta emme myöskään toissijaista. Itse asiassa meille ehdotettiin tonttia joka ei oikeastaan missään vaiheessa ollut meille edes potentiaalinen vaihtoehto. Suunnitelmamme ei istu väkisinkään vääntämällä kyseiselle tontille mitenkään. Alueella olisi muutama tontti ollut, johon olisimme voineet suunnitelmamme toteuttaa. Tämä ei kuitenkaan näemmä ollut kriteerinä päätökselle. Nyt sitten meillä on muutama päivä aikaa pohtia haluammeko kyseisen tontin vai emme. Itse halusin ehdottomasti yksikerroksisen talon, jotta eläkepäivillä (jotka varmasti Rinteen hallituksen räpiköinnin ansiosta eivät aikakaan kovin paljon lähene nykyhetkeä) olisi mahdollisimman helppo asua. Nyt todennäköisesti joudutaan sekin perustavaa laatua oleva lähtökohta suunnittelulle kyseenalaistamaan. Lisäksi meille ehdotettu tontti vaatii melkoiset massanvaihdot ja täytöt.

Alue on todella mahtava, ja näkymä tontilta on hyvä. Kyseessä vain on täysin meidän suunnitelmille soveltumaton tontti, joka on alueen tonteista naapurin kanssa vaikein ja kallein rakentaa. Tiistaihin asti aikaa päättää haluammeko jatkaa projektia, tai oikeastaan heittää suunnitelmat romukoppaan ja kaivaa puhdas paperi esille. Kaksi vuotta turhaa työtä. En tiedä miten tästä suunnattomasta pettymyksestä pääsee viikonlopun aikana yli, vai pääseekö? Nyt ehkä kuohuvan sijaan otetaan Plan B esille…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *